Empatiakyvystä

Empatiakyky on yhteisöllisyyttä kantava voima. Moni kykenee empaattisuuteen oman ryhmänsä sisällä, olkoon se määritelty perheellä, sosiaalisella asemalla tai etnisyydellä. Vaikeuksia kuitenkin tuottaa empatiakyvyn laajentaminen tuntemattomiin, mikäli sitä ei luoda sympaattisuutta herättävällä tavalla. Ihminen on vajavainen.

Monkeysphere” tutkielma väittää, että ihminen on kyvytön käsittämään keskimäärin yli 150 ihmistä ihmisenä – muut ovat ulkopuolisia, jonkinlaisia epäihmisiä. Tämä on ihmisen kehityshistorian tähden luonnollinen asetelma: Ihmiskunta on vasta viimeaikoina joutunut tekemisiin useampien ihmisten kanssa, kun ennen sosiaalinen piiri harvoin uloittui edes sataan ihmiseen. Henkilökohtaisesti ihmisten tunteminen liekin rajallista, mutta empatiakyvyn kanssa luvulla ei ole mitään tekemistä – vaikka moni toisin tämän ymmärtää.

Tiedämme, että ihminen kykenee harjoittamaan niin kutsuttua kognitiivista empatiaa: Tiedon avulla kyetään asettumaan toisen ihmisen asemaan ja käsittämään toisen olevan ihminen, kuten itsekin. Kehtaisin väittää, että kaikki empatiakyky onkin pohjimmiltaan kognitiivista. Oikeastaan se vaikuttaa itsestäänselvältä, kun asiaa hetken aikaa pohtii: Onhan empatia aivojen toimintaa, eikä kyseessä ole mikään mystinen voima. Vaikka empatia onkin hyvin luonnollinen aivojen toiminta, on se silti kehittyvä ja kehitettävä ominaisuus. Pääasiassa kuitenkin ihmiset hyväksyvät empatiakyvyn annettuna ominaisuutena, minkä tähden empaattisen toiminnan määrä vaihtelee sattumanvaraisesti ihmisten välillä.

Empatiakyky alkaa kehittyä varhaislapsuudessa. Alkuun sen piiriin kuuluu välitön lähipiiri. Vanhemmiten sosiaalinen piiri kasvaa ja empatiakyvyn tulisi seurata perässä. Asteittain sosiaalisten suhteiden kasvaessa empatiakyky pysyy helposti mukana, vaan monilla raja tulee jossain vaiheessa vastaan. Enää ei jaksetakaan käsittää kaikkia ihmisinä, vaan eri tavoin ihmiset laitetaan erilaisiin ryhmiin – tämä on luonnollista mielen laiskuutta. Väite siitä, ettei muuta voi, on kuitenkin ihmisaivojen aliarviointia: Harjoitus tekee mestarin, tässäkin.

Empatiakyvyn luonnollisessa kehityksessä voi tulla toisinaan häiriöitä. Tämän kyvyn puute on tunnetuin narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Pelkkä empatiakyvyn häiriintyminen ei kuitenkaan suoraan johda narsistisuuteen, sillä moni ymmärtää puutteensa ja kykenee nimenomaan kognitiivisella tasolla harjoittamaan empatiakykyään. Saattaa jopa olla, että luonnollisen kehityksen häiriintyessä empatiakykyään aktiivisesti harjoittava ihminen saavuttaa helpommin kattavamman empaattisuuden.

Hyvä, paha humanisti

Surullista on, että vähemmän älykkään väestön keskuudessa ja ehkä nurinkurisesti humanistisiin tieteenaloihin suuntautuneissa monista huokuu tietty empatiakyvyttömyys – on ”heitä”, on ”meitä” ja toisinaan päälle vielä ”noita”. Lokerointi ja ennakkoluulot ovat luonnollinen tapa monille selviytyä ilman tarvetta vaivata aivojaan. Aivojen lepo ylittää prioriteeteissa empatiakyvyn harjoittamisen.

Humanististen tieteiden parissa ongelmaksi ei yleensä muodostu suoranainen syrjintä. Esimerkiksi sosiaalisia tieteitä tarkastellaan paljolti tilastojen kautta, joiden avulla muodostetaan korreloivista asioista suoranaisia stereotypioita. Tämä on äärimmäisen harmillista poliittisten toimien tähden: On helppoa muodostaa päätöksiä näiden tutkimusten pohjalta. Esimerkkinä työttömyys ja yleinen pahoinvointi kulkevat usein käsi kädessä, jonka tähden voidaan perustella työttömillä palkattoman työn teettämistä hyvinvoinnin nimissä.

Nykyiset heikompiosaisiin kohdistuneet leikkaukset ovat pitkälti tapahtuneet empatiakyvyn puutteesta. Kukaan, joka todella käsittää lapsiperheiden tai vanhuksien nykyistä asemaa, ei taloudellisilla päätöksillä kurjistaisi heidän jo valmiiksi vaikeaa tilannettaan. Heidän voidaan kuitenkin todeta tilastollisesti saavan paljon, joten heihin kohdistuvat leikkaukset voivat jonkun mielestä olla oikeutettuja – numerot merkkaavat todellisuutta enemmän, minkälaista ajatusmaailmaa tavataan tyypillisesti enemmän oikeistopoliittisissa puolueissa.

Ihminen vai äänestäjä?

Politiikassa suuri ongelma löytyy kielenkäytöstä. Yhä useampi poliitikko puhuu ”äänestäjästä” ja tätä sanaa näkee käytettävän jo kauan ennen, kuin varsinaisesti poliittisille palleille on istumaan päässyt. Tämä on häiritsevää: Puhummehan ihmisistä. Tai näin toki voisi toivoa, vaan olen joutunut toteamaan, että politiikassa todellakin välitetään pääasiassa äänestäjistä.

Sanahelinä on helppoa hommaa, kun politiikkaa muuten seuraamattomat kansalaiset eivät kiireiltään ehdi tutustua asioihin tarkemmin. Heikompikuntoiset vanhukset eivät pääse tutustumaan ehdokkaisiin laajalti. Nuoria koko yhteiskunnan touhu ottaa niin paljon päähän, ettei heidän asemaansa kenenkään ilmeisesti tarvitse puolustaa – eihän heiltä ääniäkään heru. He, joilla jo asiat ovat kohtuullisen hyvällä mallilla, ovat suurin äänisaalis, joten tältä porukalta äänien ker(j)ääminen on tehokkain toimi oman poliittisen uran siivittämiseksi.

Nykypolitiikka tarvitsee älykkäitä ihmisiä, jotka kykenevät ulottamaan empatiakykynsä oman sosiaalisen piirinsä ulkopuolelle. Sellaisia ei juuri nykyisistä päättäjistä löydy, eikä sen puoleen tällaisen piirteen omaavia ole enemmistö kansalaisistakaan. Tästä nousee ongelma: Mikäli ihminen ei empatiakykyään kykene ulottamaan useampiin ihmisiin, hän myös mieluiten äänestää sellaista henkilöä, joka kuuluu tähän tarkasti itsensä määrittelemään viiteryhmään. Tämä pohjautuu toisinaan täysin irrelevantteihin asioihin, kuten sukupuoleen tai ikään. Yhä yleisempää tosin on, että saman ideologian omaksunut saa kansalaisen äänen – se voi tuntua järkevämmältä, vaikka tosiasiassa olemme havainneet ideologioiden karkaavan yhä kauemmas toisistaan ja yhteistyö on aina vain vaikeampaa. Ideologiaan lukkiutunut mieli ei käsitä toisen ideologian omaksunutta henkilöä yhdenvertaiseksi ihmiseksi.

Tuntematon läheinen

Käytännön toteutus, jossa kaikkia kohdellaan samanarvoisesti kuin läheisiä ihmisiä, on toki vaikeaa – sitä vaikeampaa, mitä vahvemmin on empatiakykynsä ulkopuolelle toisia asettanut. Vaikeudesta huolimatta se on tavoiteltavaa ja äärimmäisen tärkeää, mikäli tällä kansakunnalla on koskaan halua nousta tästä suosta, johon olemme hyvää vauhtia uppoamassa.

Niin paljon on ollut puhetta ”talkoista” nykytilanteen korjaamiseksi ja tällaista toki tarvitsemmekin. On vain täysin mahdotonta saavuttaa talkoovoimin yhtään mitään, mikäli kaikkia osallistuvia ei pidetä yhdenvertaisina. Suurimmat talkoot kohdistuvatkin jokaisen henkilökohtaiseen kasvuun. Siinä sitä työsarkaa sitten riittääkin.

Yhteiskunta ei voi kehittyä terveellä tavalla, mikäli ihmiset jaotellaan erityyppisten ominaisuustensa tähden eriarvoisiksi – olkoonkin jaottelu ”vain” ihmisten mielissä. Ihmisten ryhmiin ja lokeroihin jakaminen on puhdasta älyllistä laiskuutta ja tähän tarvitaan muutos. Mieluiten heti, eikä kohta.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *