Hallituksella fetissi työttömien kepittämiseen?

Hallitus on kaikessa järjettömyydessään esittämässä työttömille lisää keppiä. Vielä jokunen vuosi sitten tilanne oli se, että porkkanaa käytettiin säästösyistä myös keppinä ja iloitsin: ”Sentään vielä näin”. Toki oli vain ajan kysymys asiaintilan kääntymisestä päinvastaiseksi.

Verkkouutisten tietojen mukaan työttömyysturva alenisi kolmen kuukauden välein kolmella prosentilla, mikäli työtön ei olisi tehnyt töitä vähintään viiden päivän ajan tuona ajanjaksona. Ehdotus on nykyisessä työttömyystilanteessa suorastaan irvokas.

Suomalaisen kulttuurin työmoraali on valtaosin edelleen uskonnollisen syvää, vaan palkattua työtä ei siltikään tunnu riittävän. On oletettavaa, ettei lakiesityksessä esimerkiksi vapaaehtoistyötä, järjestötyötä tai muuta oma-aloitteista aktiivisuutta lasketa riittävissä määrin työnteoksi, sikäli kun sellaisenkaan tulisi olla mikään vaatimus perustulailliseen oikeuteen inhimilliseen elämään. Byrokratiassa työksi tunnistettavassa työssä kun pitäisi olla vähintään sopimus olemassa, palkallakaan ei enää ole merkitystä.

Sentään vanhempi polvi oltaisiin edes osittain säästämässä tältä järjettömyydeltä: Esitys ei koskettaisi yli 60-vuotiaita yli viisi vuotta työttömänä olleita. Heidät päästettäisiin esityksessä eläkkeelle. Nuorempia ei sitten säästetä pätkääkään, kun ansiosidonnainenkin halutaan viedä palkkatuetun työn rahoittamiseen, millä oletettavasti voisi täyttää tulevat vaatimukset.

Järjettömämpää ehdotusta saakin etsiä: Ansiosidonnaiseen oikeutettuja työttömiä laitetaan maksumieheksi omalle tulevalle pakkotyölleen, mikäli heillä on halu pitää perustuslaillinen oikeutensa työttömyyden aiheuttamaan taloudelliseen ahdinkoon. Ansiosidonnaisen ulkopuolella olevat työttömät saavatkin sankoin joukoin ryhtyä jo miettimään, minä viikonpäivinä olisi helpointa paastota, jos ja kun tuota järjetöntä vaatimusta ei saa täytetyksi.

Kun mitään konkreettista hyötyä esityksestä ei ole odotettavissa, ei voi kuin ihmetellä sitä kiimaa, millä työttömien viattomia pakaroita taas kepitetetään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *