Kontula ja häpeän ruoska

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula on julkaissut Facebook seinällään kirjoituksen, jossa hän käyttää häpeää miekkanaan hiljentääkseen häneen kohdistunutta vihapuhetta. Ilmeisesti joku, käytännössä tuntematon perustallaaja Tampereelta, on toivonut runollisesti sanottuna Kontulan laulamista suohon, mikä sai hyväksyntää hänen Facebook-kavereiltaan. Suohon upottamistoive löytyi yhdessä Facebookissa muokatun uutisotsikon kera, joka antaa ymmärtää Kontulan sanoneen ”En millään jaksaisi kuunnella köyhien kitinää”.

Näyttää siltä, että Kontulan mielestä on vallan mainio idea nostaa nämä kolme tavallista, mitä ilmeisimmin trolliotsikkoon halpaan mennyttä, arkitallaajaa kepinnokkaan ja osoittaa sormella. En tiedä, onko Kontula ottanut kyseisiin ihmisiin yhteyttä, esimerkiksi juuri Facebookin kautta, ja yrittänyt keskustella heidän kanssaan yksityisesti. Hänen päivityksistään se ei ainakaan käy ilmi. Sikäli kun kommentit Kontulaa harmittavat ja häiritsevät, luulisi kahdenkeskisen keskustelun selvittävän asian paremmin kuin julkinen häpäisy. Sen sijaan Kontula on käynyt kommentoimassa harmistusta aiheuttaneeseen ketjuun asenteella ”Tuu tänne sanoo”.

Kontulan lähestymistapa solidaarisuudella ratsastavan puolueen edustajana on vähintäänkin hämmentävä. Voisi nimittäin kuvitella, että Kontula on asemaansa päässeenä jo ymmärtänyt, ettei kaikkia ihmisiä voi milloinkaan miellyttää. Aikuisen ihmisen voisi jopa odottaa ymmärtävän, että lähestulkoon minkälaisilla päätöksillä tahansa on yhteen suuntaan hyvä vaikutus, toiseen huono – Kumarrat yhteen suuntaan, pyllistät toiseen.

Sikäli kun tällaiset asiat eivät ole Kontulalle itsestäänselvyyksiä, mielessä voisi ehkä silti vilahtaa ajatus, että omalla Facebook-seinällään kirjoittelevat eivät aina erota päivityksiensä julkisuutta. Eihän kukaan järkevä ihminen menisi esimerkiksi ABC:n kahvipöytiin kuuntelemaan kansan syvien rivien poliittisia manauksia vain julkistaakseen niistä myöhemmin päivityksen ja häpäisten keskustelijat totaalisesti. Onhan kahvilan pöytäkin julkista aluetta, samoin kuin Facebook-seinä. Vain tavoitettavuus ja sanottujen sanojen säilyvyys on eri.

Mutta eipä tullut Kontulalle mieleen mikään näistä.

Tunnen syvää myötähäpeää Kontulan toimia kohtaan – Hän kun ei sitä selvästikään itse sitä tunne. Kammottavaa on myös se laaja hyväksyntä, jota hän on toiminnallaan saanut, aina rikosoikeudellisen professorin siunausta myöten. Samaa julkisen häpeän toimintaa käyttävät nimittäin useat eri vihamielisesti asennoituneet ryhmät, kuten tuomittujen pedofiilien tai raiskaajien nimien julkistajat. Idea on sama: Hävetkää niin paljon, ettette vahingossakaan enää tee samoin. Älkää muutkaan tehkö näin, tai häpäisemme teidätkin.

Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla. Niin on häpeällä kasvatuksenkin suhteen. Toiveena on, ettei ikäviä asioita tehdä tai sanota. Todellisuudessa häpeällä on kyky eristää ihminen muista. Mitä julkisemmin ja tehokkaammin häpäisy tehdään, sitä varmempaa on, että eristäytyminen tapahtuu. Sikäli kun syrjäytyminen tai pikemminkin sen ehkäisy on edelleen jonkinsortin poliittinen tavoite, häpeäkulttuuri on ensimmäinen kitkettävä asia.

Jos Kontulan häpeätekniikka tehoaa, on mahdollista, että kolmen täysin tavallisen ihmisen elämä on pilalla. Nämä kolme tavallista tallaajaa purkivat varsin ymmärrettävää turhautumistaan johonkuhun julkiseen henkilöön, joka edustaa sellaisia ajatuksia tai ideoita, joista he eivät pidä. Ihmisinä olemme keskimäärin sen verran vajavaisia, että emme aina osaa erottaa ideoita ja ajatuksia itsestämme, emmekä siten myöskään erota sitä toisista. Jos ihminen edustaa jotakin ajatusta, ideaa tai ideologiaa, hänestä tulee abstraktion fyysinen ilmentymä ja siten konkreettinen kohde, jota joko ihannoida tai inhota.

Jokaisen julkiseen asemaan päässeen tulee ymmärtää tämä. Ilman ymmärrystä oman asemansa tuomasta tilasta ja siitä millaisena se käsitetään, emme voi koskaan luoda toisiimme sellaista keskusteluyhteyttä, joka vihan, häpeän ja syyllisyyden sijaan rakentaisi välillemme ymmärrystä. Julkisen keskustelun osapuolien vastuulla on, kuinka nämä tilanteet hoidetaan.

Anna Kontula: Eivät he halua upottaa sinua suohon. Ehkä haluavat ideoittesi vain katoavan. Ehkä kyseessä oli tunneperäinen reaktio johonkin mediassa olevaan juttuun – jopa täysin virheelliseen sellaiseen. Vaikka sinä katoaisitkin maankamaralta, olisi seuraavana kohteena todennäköisesti joku toinen. Väkivaltafantasiat ovat varsin yleisiä tapoja käsitellä omaa turhautumista, ahdistusta ja kiihtymystä – Häväistysfantasiasi toteuttaminen ei vähennä edellämainittua toimintaa, vaan mitä todennäköisemmin aiheuttaa syvemmän ja vaikeammin selvitettävän kierteen. Sikäli kun tilannetta halutaan parantaa, on oman tunnereaktion sijaan herkistyttävä ymmärtämään asioita laajemmin kuin vain oman navan ympäristöstä.

Ystävällisin terveisin,
Jonna Purojärvi

PS. Mitä tulee vihakommentin kirvoittaneeseen uutiseen ja kommenttiisi ”Sen sijaan en tahdo millään jaksaa kuunnella pienituloisten keskinäistä rääpimistä. Sellaisia köyhiä, joiden mielestä suurin yhteiskunnallinen epäkohta on jonkin toisen köyhän nauttima vaatimaton etuoikeus”, haluan muistuttaa, että poliitikoilla ja julkisen keskustelun osapuolilla on varsin suuri merkitys siinä, minkälaista vastakkainasettelua eri etuuksia saavien ryhmien välille syntyy. Niin pitkään, kun politiikkaan päättäville paikoille päästään eri eturyhmien siivittämänä ja niitä keppihevosina käytetään, on enemmän kuin ymmärrettävää, että näiden erilaisten ryhmien välille syntyy eripuraa. Julkisen keskustelun osapuolena sinulla on vaikutusvaltaa – Käytä sitä sillanrakentamiseen, älä polttamiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *