Kulttuurin kuolo ja kukoistus

Kulttuuri: Ihmiskunnan, jonkun kansan tai kansanryhmän tai muun sellaisen aikojen kuluessa saavuttama aineellisen ja henkisen kehityksen tila tai aste kaikkine ilmiöineen, teknillinen, taloudellinen ja henkinen viljely; usein yhtäkuin sivistys, johon tavallisesti ei kuitenkaan lueta niin sanottua aineellista kulttuuria.

Sivistys: Merkityksessä etualalla ihmisen henkinen, sisäinen kehitys ja jalostuminen; usein opillisen ulkokohtaiseksi jääneen sivistyksen tai pelkän sivistyneen ulkokuoren vastakohtana. | Sivistys on sen elimelliseksi muuttumista, minkä ihminen on älyllisesti omaksunut. (Selitykset nykysuomen sanakirjasta)

Viimeaikoina mediassa on puhuttu kulttuurista moneen tapaan. Pääasiassa on käyty taistelua monikulttuurisuuden puolesta ja sitä vastaan, ilman huomionkiinnitystä laajempaan kulttuurin kehitykseen. Kulttuurimme on todellakin rappeutunut, vaan mikään kauhisteltu monikulttuuri ei siihen ole sinne päinkään syyllisenä. Saavutettu aineellinen sekä henkinen kehitys on ottanut harppauksen taaksepäin ja syytä löytyy poliittisesta toiminnasta.

Suomessa omaksuttiin talouskuripolitiikka. Tämä päätös tehtiin puhtaan sivistymättömin perustein vastoin kaikkia kansainvälisten asiantuntijoiden suosituksia ja huolimatta varoittavista esimerkeistä. Ideologia on vallannut mielen, eikä poliittinen kenttä näyttäydykään juuri muuna kuin harhaisten ajatusrakennelmien taisteluna siitä, kuka saa vallattua gallupeissa ja ihmisten mielissä suurimman alueen itselleen.

Tämä kummallinen talouden palvonta on ylittänyt kaiken järjen. Talouskuripolitiikka kun ei pitkässä juoksussa edes auta taloutta itseään. Leikkaamalla yhdenvertaisten lähtökohtien mahdollisuuksista kuritamme samassa kulttuuripääomaamme. Laadukkaan koulutuksen ja sosiaalihuollon erkaantuminen tulotason perusteella heikentää yksilöiden mahdollisuuksia vahvistaa omaa taloudellista ja henkistä pääomaansa, mikä heijastuu lyhyellä viiveellä koko yhteiskunnan tilaan.

Historiallisesti katsoen taloudellinen ahdinko ja kasvava eriarvoisuuden kokemus on ennenkin nostattanut ääri-ideologioiden kannatusta ja näkyvyyttä. Sivistymätöntä ihmistä on kuitenkin käytännössä mahdotonta syyttää omasta tiedottomasta tilastaan. Yhdenkään ideologian kannattaja ei ole teoriassa toista parempi ja samaan aikaan juuri ideologisten ihanteiden keskinäinen taistelu ohjaa valtioiden toimintaa. Tekojen perusteella on lähestulkoon järkyttävää, että poliittisesti reagoimme vasta konkreettiseen väkivaltaan ja vahingontekoon, samalla, kun kulttuuriamme on ajettu täysin poliittisen kotikutoisesti kuolon partaalle.

Toki mielenosoituksia on leikkauspolitiikkaakin vastaan, vaan jos kolme suurimmaksi äänestettyä puoluetta olivat jokainen jo vaalien aikaan leikkauspolitiikan puolella, kertoo se selvää kieltään vähäisestä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta silloin, kun valtion päättäjistä päätetään. Koska talouskuripolitiikka on jo jatkunut tovin, on sen myötä livahtanut takaovesta sisään ääri-ideologioille läheiset poliittiset blokit, jotka vahvistavat sivistymättömän mielen ahdasmielisiä ajatusrakenteita: Viha suunnataan tiettyjä kansanosia kohtaan.

Vielä muutama vuosi sitten vihan kohteeksi päätyi työttömyydellä ja köyhyydellä, joka oli oikeistopoliittisessa ideologiassa puhtaasti ihmisen omien toimien syytä – Laiska, tyhmä, saamaton. Köyhä taasen ryhtyi vihaamaan varakasta, sellaistakin, jolla ei ollut mitään tekemistä nykyisen poliittisen tilanteen kanssa. Nyt on pieni  joukko ryhtynyt nostamaan ulkomaalaistaustaisia kohtaan vihaa, joka puetaan nyt kulttuurista johdettuihin ominaisuuksiin ja tämä vihajoukko sai sekin oman vastustajajoukkonsa.

Ilmiöissä toistuu sama kaava: Vihan kohteeseen muotoillaan tilastojen ja muiden loogista mieltä hyväilevien välineiden avulla sellaisia ominaisuuksia, joiden uskotellaan olevan täysin muuttumattomia. Yksilöllisyys pyyhitään pois täysin: Käytännössä halveksunnan ja vihanpurun kohteena olevat ihmisryhmät dehumanisoidaan molemmin puolin.

Tarkoituksella tätä ei yksikään ihminen tee. Erilaiset aatejärjestelmät toimivat meemeinä loisien ihmisissä ja ne vaativat levittämään itseään. Mitä vähemmän sivistynyt ihminen, sitä varmemmin ajautuu aatejärjestelmän rengeksi, eikä tilanteesta ole yksinkertaista päästä eroon. Sivistyneisyys on ehdoton lähtökohta todellisuudesta irrallaan olevien aatejärjestelmien tuhoisuudesta eroon pääsemiseksi, eikä nykyinen poliittinen suuntaus siksi lupaavalta näytä.

Olemme ihmiskuntana tilanteessa, jossa moni aatejärjestelmä on jo menettänyt uskottavuuttaan. Käytännössä jokainen järjestelmä pitää sisällään jonkin luontaisen vihollisen ja nämä käyttävät energiaa toistensa poistamiseksi. Mikään tällainen järjestelmä ei itsessään ole älykäs, jonka tähden jokainen niistä kaivaakin itselleen hautaa. Esimerkkinä taloutta ihannoiva kapitalistinen järjestelmä estää yhteisöllisen jakamiskulttuurin laein ja säädöksin, mikä tekee vahinkoa myös itse kapitalistiselle järjestelmälle. Kansallissosialistinen yhteiskuntaihanne 1930-luvun Saksan malliin on vahingoittanut itseään vakavasti jo ennen kuin on päässyt valtajärjestelmäksi. Ongelmia kuitenkin on.

Minkä tahansa aatejärjestelmän vastustamiseen kuluu energiaa ja aikaa. Olemme saaneet eteemme milloin minkäkin järjestelmän, jota vastustetaan järkiperustein ja laajasti. Vaikka sen myötä usein käykin niin, että useampi kyseenalaistaa tuon kyseisen aatejärjestelmän, vastustaessa ei ole ehtinyt mitään myöskään rakentamaan. Tarpeen tuskin on uudenlaista meemirakennelmaa väsätäkään, sillä kuten todettua, ne eivät itsessään voi olla älykkäitä: Ainoa vaihtoehto onkin järjestelmällisesti (!) poistaa itsensä aatejärjestelmien resursseista ja olla antamatta niistä yhdellekään itsestään uutta renkeä.

Yksikään aatejärjestelmä ei voi antaa vastauksia mihinkään, eikä siksi niitä seuraamalla voi antaa ohjetta väärän ja oikean välillä. Päinvastoin, jopa ajatus väärästä ja oikeasta on itsessään hyvin syvälle hakattu arvojärjestelmä, minkä tähden se löytyykin käytännössä jokaisen aatejärjestelmän sisältä omina dogmeinaan ja sääntöinään.

Puretaanpa ylläoleva rautalangan kanssa.

Objektiivisesti vääryyden ja oikeuden määrittely ei ole mahdollista, sillä ihmisinä suhtaudumme ympärillämme tapahtuviin asioihin tunteiden kautta. Samaan aikaan kun yhdelle ulkomaalaisen mukilointi tarkoittaa ylintä oikeutta, toiselle se on suurinta vääryyttä. On yksinkertaista tuomita väkivaltaan syyllistynyt ihminen ilman ymmärrystä siitä, miten syvälle ihmiseen on täytynyt syöpyä itsenäistä ajattelua lamaannuttava aatejärjestelmä voidakseen toimia vahingoittavalla tavalla ilman todellista hyötyä kenellekään. Kun lisäksi olemme oppineet historiasta, kuinka taloudellinen kurjuus ja köyhyys lisää väkivaltaisia yhteenottoja vähemmistöjä kohtaan kansallissosialistisen hurmoksen etsiessä purkautumiskanavia, mihin meidän oikein tulisi kiinnittää huomiota?

Olemme eritoten länsimaissa saavuttaneet kapitalistisen järjestelmän avulla taloudellista vaurautta, jonka turvin olemme pystyneet kasvattamaan myös tiedollista ja teknillistä pääomaamme. Lähihistoriassa oli jo lähestulkoon se hetki, jolloin kaikilla oli esimerkiksi Suomessa mahdollisuus rakentaa elämäänsä käytännössä yhdenvertaisesta asemasta. Se hetki ei täyttynyt täysin, ja unelma romahti pian ja kovaa. 1990-luvun lama katkaisi itseään hyvin ruokkineen kierteen.

Emme ymmärtäneet irrottautua silloin järjestelmästä, joka oli antanut ihmiskunnalle annettavansa. Upposimme kuvitelmaan, jolla voisimme nostaa valtiomme ja itsemme sisulla jaloillemme ja teimme sen taloudellista pääomaa tavoitellen, unohtaen, että talous olikin vain väline kaikkeen muuhun. Tämä ei toisaalta ole mitenkään yllättävä harhautuminen: Olihan se näkyvin mittari pois kurjuudesta, jonka toinen maailmansota jätti jälkeensä. Muutama vuosikymmen siitä vielä taaksepäin löytyy historian sivuilta ensimmäisen maailmansodan loppu, talouden nousun jälkeinen lama ja siitä tutuksi käyneitä reittejä pitkin uuteen maailmansotaan. Tämä tarina alkaa jo kyllästyttää.

Teot aatejärjestelmien nimissä ovat  äärimmäisen traagisia, vaan keskittyessämme yksittäiseen tapaukseen emme näe sen takana olevaa suurempaa koko ihmiskuntaa koskettavaa tragediaa. Ihmisiä on laajasti orjuutettu aatejärjestelmien isäntäeliöiksi, tavalla, jota kukaan ei kauheimmissa kuvitelmissaankaan ole tarkoittanut. Tällaisena aikana, kun yhden valtion sisään mahtuu lukematon määrä eri aatejärjestelmien renkiä, löydämmekin itsemme keskeltä hämmennystä ja ahdistusta.

Nykytilanteesta ulospääsyyn näyttää olevan vain kaksi toisensa poissulkevaa lääkettä, joista joudumme jokainen valitsemaan: Ihmisen tuho aatejärjestelmien nimissä tai aatejärjestelmien tuho ihmisyyden nimissä. Ensimmäisellä lääkkeellä mikään ei muutu, kaikki jatkuu samaan malliin ja voi herätä sängystään uskoen mitä ikinä haluaakaan. Toinen päästää todellisuuden äärelle.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *