Miksi ”Ei salattavaa, ei pelättävää” pitää paikkaansa – ja miksi ei?

Puolustusvoimat puolustusministeriön avulla kaipaa laajempia tiedusteluoikeuksia Suomeen. Laajennukset ovat niin merkittävät, ettei nykyinen perustuslakimme taivu siihen – Niinpä saman muutoksen alla elää pyrkimys heikentää perustuslaillista yksityisyyden suojaa. Ilmapiirin perusteella vaikuttaa siltä, että muutokset tulevat voimaan vielä tämän hallituskauden aikana.

Koska sekä kampanjoidessa että muutoin yksityisyydestä ja sotilastiedustelusta keskustellessa tulee törmättyä uskomukseen, jossa ihmiset eivät pidä muutosta ongelmallisena, on hyvä purkaa syvästi, miksi he ovat oikeassa ja miksi eivät.

Tiedustelun ihannetila

Ihminen, jolla ei ole mitään salattavaa, käyttäytyy keskimäärin hyvin ennalta-arvattuja reittejä pitkin. Tietomäärä ihmisen ”normaalikäyttäytymisestä” on jatkuvasti kasvavaa. Tietomäärän avulla osataan ottaa huomioon yhä kasvava määrä harmittomia poikkeuksia, joihin ei ole puolustusvoimilla tai poliisilla mielenkiintoa puuttua.

Ihminen, joka taasen pyrkii piilottamaan itsensä ja toimintansa, sen lisäksi että poikkeaa massasta, rikkoo keskimääräistä kaavamaista käytöstä oman toimintansa suhteen. Tarpeeksi suuri määrä kaavan rikkomista johtaa epäilyyn. Valtaosa näistä kaavan rikkoutumisista aiheutuu henkilökohtaisista syistä, ei valtiota tai toista henkilöä kohtaan kohdistetusta uhasta. Useat kaavan rikkoutumiset ryhtyvät nopeast noudattamaan uutta kaavaa tai palaavat vanhaan. Tällaiset tarkkailun perustoimintamallit ymmärretään auktoriteettisesti järjestäytyneen rikollisuuden parissa varsin hyvin.

Tiedustelun ihanne on löytää riittävän poikkeavat tapaukset. Tunnettujen epäiltyjen kanssa asioiminen aiheuttaa nopeasti tarkkailtavaksi pääsyn. Koska suuremmissa tapauksissa tietoa kerätään sotilas- ja poliisitiedustelussa useammankin hypyn päähän, parhaimmillaan riittää, jos asioi ihmisen kanssa, joka on asioinut sellaisen ihmisen kanssa joka asioi epäillyn kanssa. Hyppyjä voi lisätä vielä enemmänkin, mitä vaativammasta operaatiosta on kyse. Tämä johtuu taasen juuri siitä, että useamman ihmisen ketjuilla rikollisjärjestö kykenee mahdollisimman paljon häivyttämään omaa toimintaansa ja tekemään neulan heinäsuovasta etsimisestä entistä haastavamapaa. Yksikin liikaa antava toimi, ja todisteet riittävät isojenkin järjestöjen alasajoon.

Tiedustelulainsäädännön laajennus tekisi tästä keskimäärin hieman helpompaa. Jos sellaisten ihmisten ketju kohtaa toisensa, jonka jäsenet eivät normaalisti ole keskenään tekemisissä, eivätkä kulje samoissa pisteissä, on epäilys tämän ketjun osallisuudesta helppo luoda. Tämänkaltaiset ketjut, jotka johtavat epäiltyjen yhteyteen, ovat kaavamaisesti toimivan ihmisen harvinaisia. Hänellä kun ei ole mitään pelättävää, eikä näin ollen aihetta peittää liikkeitään. Syytön ihminen päätyy tarkkailtavaksi vain huonolla tuurilla, ja tuokin tarkkailu useimmissa tapauksissa nopeasti loppuu tuloksettomana.

Mikä on ongelma?

Olipa ihminen kuinka puhdas pulmunen tahansa, jokaisesta meistä on mahdollista löytää sellaista informaatiota, jolla meitä voidaan tavoin tai toisin satuttaa. Tiedon ei tarvitse välttämättä pitää suoraan paikkaansakaan – Kontekstista irrotettuja lauseita ja tahallisesti väärinymmärretyt vitsit voivat riittää potkuihin töistä, ihmissuhteiden kariuttamiseen, luottamuspaikkojen menettämiseen.

Meillä ei ole, eikä meille koskaan tule, senkaltaista yhteiskuntaa, jossa voisimme luottaa valtavalle määrälle tuntemattomia tekijöitä valtavaa tietomäärää meistä itsestämme. Suomen poliisivoimissa on jo ansiokkaasti useaan kertaan rikottu niitä vähäisiä sääntöjä, joita toisten tietojen urkkimiseen on. Toiminnasta huolestumisen sijaan Poliisiliitto päinvastoin harmistui poliisin valvonnasta tietojen urkinnan suhteen.

Sikäli kun luotto poliisiin ja puolustusvoimiin on sadoista uutisoiduista poikkeuksista huolimatta edelleen olemassa, tulisi huomioon ottaa myös lainsäädännön kehitys. Nyt voi olla rikollisuudesta tärkeimmässä huomiossa valtavat rikollisorganisaatiot (ml. terroristiorganisaatiot). Entäpä muutaman kymmenen vuoden päästä? Jos tällainen valtava tiedonlähde saavutetaan, eikö olisi mitä upeinta voida käyttää sitä yhä pienempien rikkeiden valvontaan? Nyt käsiteltävät, ympäripyöreästi kirjotetut lait antaisivat läpimennessään periaatteessa oikeuden myös ylinopeussakotukseen, mikäli myös liikenneveron tarkka sijaintitieto otettaisiin auton liikkumisen seurannassa käyttöön. Olkoonkin, että ylinopeus yksin ei ole suuri tekijä kuolemaan johtavissa kolareissa, virallisesti tämä pitää paikkaansa, mikä taasen johtaa ylinopeuden olevan uhka kanssaliikennöitsijöille.

Ylinopeus on toki laajasti hyväksytty sakotettavaksi, eikä tämä välttämättä siksi tunteita nostata. Lainsäädäntö on kuitenkin jatkuvasti kehittyvä, ja mitä autoritaarisempia henkilöitä ja puolueita pääsee valtaan niitä säätämään, sitä huolestuttavampi kehitys on edessä. Kärjistettynä voidaan miettiä, kuinka tarkasti esimerkiksi työttömiä halutaan seurata ja minkälaisia lisäehtoja voidaan valvonnan avulla ottaa käyttöön. Koska mikään valontadystopia ei ole täydellinen ilman viittausta Orwelliin, muistutettakoon tämän kaavailleen takaisin katselevan television aamujumppaa. Kehittyneet älypuhelimet taskuissamme ovat entistäkin helpompia seurattavia, joten kansanterveydellisistä syistä työttömien pakkolenkit eivät tässä ilmapiirissä kuulosta edes kovin kaukaisilta ajatuksilta.

Maailman politiikan kehitystä seuratessa on myös kysyttävä: Mitkä aiheet tulisivat salattaviksi? Oma uskonnollinen vakaumus? Poliittiset mielipiteet? Missä tulee menemään raja kritiikin tai toisen näkökulman antamisen ja poliittisen ääriaineksen välillä?

Pelkkiä mörköjä!

On totta, että valvonnan vastustamisen tärkeimmät puolet ovat käytännössä mörköjä. Ne ovat jopa osin kaltevan pinnan argumentaatiota. Samanaikaisesti kuitenkin olemme nähneet jo oman valtiossamme, kuinka oikeutta tutkia toisten tietoja on vakavasti väärinkäytetty, ja kuinka tätä toimintaa ei viranomainen millään tavoin tuominnut. Olemme nähneet hallituksen suunnitelmat yhä kasvavaan seurantaan, ei vain autojen GPS-seurannalla, vaan manuaalisempaa työttömien säännöllistä haastattelua.

Näissä ei ole kyse enää edes mistään turvasta.

Puolustusvoimat ja poliisi saattavat viranomaistahoina – ja suotavasti näin onkin – toivoa valvontajärjestelmiä juuri vakavien rikoksien ehkäisyyn. Osoitettu vähättely väärinkäytöistä ei kuitenkaan luo sitä luottamusta, joka pitäisi olla, kun luovutamme valtavan tietomäärän elämästämme ja itsestämme heidän käyttöönsä. Tietoa, jota emme anna edes läheistemme tietoon. Tietoa, jota emme edes ymmärrä antavamme.

Tämänhetkiset lainsäätäjät taasen näkevät kasvavissa valvontatoimissa ja heikentyvässä yksityisyydessä rahantekovälineen. Miten näkee asian seuraava hallitus? Tai sitä seuraava? Jo nykytilassa olemme valtavissa ongelmissa yksityisyyttä rikkovien toimien suhteen ja ratasta tämän suhteen on äärimmäisen haastavaa kääntää toiseen suuntaan. Menetettyä yksityisyyttä ei helposti takaisin saada.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *