Oppinut, lukenut, koulutettu

Vuosisatoja sitten kunnioitettiin oppineita. He olivat oppineet erinäisiä asioita, opettajien sekä oman tutkimisen ansiosta. He sisäistivät asioita ja heiltä pystyi saamaan perusteltuja selityksiä päättelemiensä asioiden pohjalle. Heidän näkemyksiään sai kyseenalaistaa ja he tutkivat asiaansa lisää. Niinpä he oppivat enemmän ja saivat aina vain tukevampaa argumentaatiota puhtaasti järkeen perustuvilla päätelmillä.

Myöhemmin on puhuttu lukeneista ihmisistä. He olivat lukeneet merkittäviä tieteellisiä ja taiteellisia teoksia, sisäistivät niiden sanoman ja opettelivat perustelemaan päätelmiään lukemansa perusteella. Heidän näkemyksiään pystyi kyseenalaistamaan, mutta käytännössä vain toinen lukenut henkilö. Mikäli heitä kyseenalaisti joku, joka ei ollut lukenut, ei heidän kysymyksiään tarvinnut ottaa todesta – eiväthän he tienneet, mistä puhuivat. Mikäli lukenutta kyseenalaisti lukenut henkilö, ajoi se väistämättä lukemaan lisää, jotta jostakin saisi lisäperusteluita omille näkemyksilleen.

Nykypäivänä arvostetaan koulutettuja henkilöitä. Heille on koulutettu tiettyjä asioita ja toimintamalleja, joita heidän tulee noudattaa. He sisäistävät toimintatavat ja noudattavat orjallisesti niitä. Heidän näkemyksiään ei juurikaan saa kyseenalaistaa – näin on, koska.. no, näin on. He tuntevat ylemmyydentunnetta koulutuksestaan, eivätkä he välitä kyseenalaiseksi joutumista henkilöiltä, jotka eivät ole samaa koulutusta läpikäyneet käytännössä tismalleen samalla tavalla, kuin itse ovat. Mikäli joku tismalleen saman koulutuksen käynyt henkilö kyseenalaistaa, on hänet helppo leimata ymmärtämättömäksi idiootksi, joka ei ole tajunnut kaikkea.

Koulutus. Minä koulutan koiriani. Opetan niille rangaistuksin ja palkkioin, kuinka tulee käyttäytyä. Väärästä käytöksestä seuraa rangaistus, oikeasta palkinto. Keppiä ja porkkanaa. Voin myös motivoida koiraani. Voin saada sen uskomaan, että se toimii juuri niinkuin itse haluaa, vaikka noudattaakin tismalleen minun halujani. Tällöin palkinnoksi muodostuu rangaistuksen puuttuminen. Tärkeää on, ettei se ymmärrä tulevansa rangaistuksi miltään taholta – jokin teko vain aiheuttaa sille harmia ja kun se kokee oman toimintansa johtavan siihen, muuttaa se itse toimintaansa. Ohjaan koiriani ulkoapäin, mikäli oikeanlainen käytös ei ole syntynyt luonnostaan. Jätän täyttämättä sen tarpeita, kuten huomionsaamista. Siten saan sen toimimaan juuri haluamallani tavalla, tekemään täysin päättömiä ja turhia temppuja, jos niin haluan. Koiraa on hyväksyttyä kouluttaa näin. Voin myös sinisilmäisesti uskoa, että joka ikisessä tilanteessa on koiran hyvä vihellyksen kuullessaan käydä maahan makaamaan. Kun koira on keskellä tietä auton tullessa kohti ja se kuulee vihellyksen, saatan ollakin toista mieltä. Pahimmillaan olen tyytyväinen siitä, että se teki juuri niinkuin oli koulutettu, eikä käyttänyt omia aivojaan.

Vielä peruskouluasteella on (jossain määrin) ymmärretävää antaa määritelmät sille, mitä jokaiselle suomalaiselle lapselle tulee opettaa. Oikein toteutuessaan se antaa yhtäläiset eväät jokaiselle ja tarjoaa mukavasti pintaraapaisua monista eri aineista, joista parhaimmillaan löytyy useampikin aine, jota yksilö haluaa opiskella enemmän. Kun oppivelvollisuus on suoritettu, nuori heitetään susien armoille.

Tuota koirille sopivaa koulutusjärjestelmää käytetään häpeilemättä suomalaisessa yhteiskunnassa. Opiskelijalle annetaan määrätty aika, jossa tulee suorittaa määrätty määrä opiskelua. Lisäksi tulee opiskella tiettyjä aineita kiinteä määrä, huolimatta sen tarpeellisuudesta omaa alaa koskien. Paperit saattavat jäädä roikkumaan vain näiden pakollisten suoritusten puutteen vuoksi. Olipa oman alan pätevyys kuinka korkealla tahansa ja opintopisteiden määrä enemmän kuin tarpeeksi, ei paperia kouraansa saa ennenkuin on saattanut loppuun pakollisen kiintiön esimerkiksi ruotsin kieltä. Eikä ketään loppupelissä kiinnosta, osaako opiskelija loppupelissä tuota kieltä käyttää vai ei, kunhan paperilla on kyennyt näyttämään osanneensa sitä joskus riittävissä määrin.

Korkeakoulutasolla rajoitettu opiskeluaika ja pakollisuuksien suorittaminen vie energiaa tutkia ja tutustua omiin mielenkiinnon kohteisiin. Energia, joka voisi tuottaa uusia ideoita ja siten viedä alaa eteenpäin, tuhlautuu turhanpäiväisyyksiin. Tieteen suurin rakas on aika, ei tehokkuus. Uusia ideoita ei voi pakottaa, ne tulevat ymmärryksen ja tiedon kautta. Jos kaikki vapaa-aika kuluu pohtiessa, mistä saa ruokansa pöytään tai kuinka monta opintopistettä on seuraavien kuukausien aikana kerättävä, uutta voi syntyä vain sattumankaupalla. Vanhat järjestelmät kaipaavat radikaaleja uudistuksia, mutta aikaa niiden kehittämiseen ei riitä. Päinvastoin, järjestelmiä kehitetään vanhan päälle saattaen ne yhä suorituskeskeisimmiksi.

Ulkoinen motivaatio on luotu opintotuella, jota ei voi saada, mikäli ei riittävällä tahdilla suorita riittäviä pisteitä. Kaiken päälle toisia kursseja on arvotettu korkeammilla pisteillä. Viininmaistelukurssilla saa KELA:an toimitettua enemmän mielikuvituspisteitä oppineisuudesta kuin venäjän alkeista. Jostain syystä itse pitäisin jälkimmäistä huomattavasti tärkeämpänä, sivistävämpänä ja hyödyllisempänä. KELA ei tästä välitä, eikä välitä opetusministeriö. Pisteet ratkaisevat ja niiden uskotellaan kertovan opiskelijan oppineisuuden taso. Todellisuudessa tällä tyylillä luodaan vain lisää koulutettuja koiria yhteiskunnaksi kutsuttuun laumaan, joka kaipaa mahdollisimman vähän haukkuvia jäseniä.

Koira en ole, enkä sellaiseksi ryhdy. Keppiä en kaipaa, heitän niitä koirilleni noudettavaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *