Rattaat jumissa ideologioista

Niin yhteiskunnallinen kuin arkipäiväinenkin keskustelu tuntuu nykypäivänä olevan yhä vain hankalampaa. Oli keskustelun aihe sitten mikä tahansa, on lähes mahdotonta löytää keskustelulle rakentavaa pohjaa. Liian moni lähtee aiheesta kuin aiheesta keskustelemaan ideologian värittämien lasien, ei faktojen, pohjalta.

Meillä on niin historiasta kuin nykymaailmastakin löydettävissä lukematon määrä esimerkkejä siitä, kuinka mikä tahansa valmis ideologia ei yksinkertaisesti vain toimi. Surkuhupaisaa on, että ne lähes yksinomaan johtavat tilanteeseen, jota erityisesti on pyritty välttämään. Milton Friedman yhtenä esimerkkinä on ilmaissut markkinakapitalismin olevan vastaus tyranniaa vastaan erottamalla rahan ja vallan toisistaan. Kuitenkin tämänkin ideologian seuraaminen loppuun asti johtaa vain ja ainoastaan tyranniaan, jossa vallan kahvassa ei tosin ole enää ideologian kimmokkeena toiminut sosialistinen valtionjohto, vaan kooltaan valloittamattomaksi kasvanut monialayritys.

Kun pitäisi löytää yhteiskunnallisille ongelmille ratkaisuja yhteistyön voimin, yhteistyötä päinvastoin tuhotaan pakottamalla kaikkia muita toimimaan ja ajattelemaan kuten yksilö tai ryhmä itse tekee. Ongelmien ratkaisuun yritetään sovittaa ideologista valmispakettia samalla kun vastakkaista ideologiaa pidetään ongelman alkuperäisenä syynä. On toki totta, että useat yhteiskuntaamme vaivaavat ongelmat ovat pohjimmiltaan ideologisia, mutta sen korvaaminen toisella ei yksinkertaisesti ole ratkaisu. Ideologioiden sijasta meidän tulisi perustaa näkemyksemme tiedettyihin faktoihin – niitähän meillä nykypäivänä riittääkin.

Poliittiseen keskusteluun osallistuminen ideologiaa omaksumattomalle henkilölle on varsin hankalaa. Ei vain sen takia, etteikö mielipiteitä ja asiaa olisi, mutta ilman tiettyä värikoodia ei keskustelijaa oteta vakavasti. Ehkä väritetyn keskustelijan on mahdoton olla tilanteessa, jossa hän ei tiedä, pitääkö hänen olla hyökkäämässä vai vahvistamassa jo valmiiksi yhteistä pohjaa. Ja tässä onkin se kaiken ydin. Kun keskustellaan samanmielisen kanssa, on helppoa puhua asioista, joista ollaan samaa mieltä. Kun vastakeskustelija onkin erimielinen, nousee riidan ja erottumisen halu liian vahvasti esiin. Ei haluta olla ”niitä tyhmiä” vaan ”meitä fiksuja”. Ei haluta nähdä samanlaisuuttamme erilaisuuksistamme huolimatta. Ja tämä – nurinkurisesti jälleen – vaivaa yhä enenevissä määrin äärivasemmistoa kaikesta tasa-arvoihanteesta huolimatta.

Ei lainkaan ihme, että moni ihminen, nuorempi polvi eritoten, vieraantuu politiikasta. Se nähdään vain räikeänä vastakkainasetteluiden taistelukenttänä, jossa kenelläkään ei ole oikeaa asiaa. Tarjotaan valmispaketteja, joista ei tingitä. Kaikki tai ei mitään. Ei riitä, että tällainen ajattelutapa on äärimmäisen tuhoava voima politiikassa, vaan se tekee myös mittavaa vahinkoa yksilön omassa ajattelukyvyssä. Luonnollisesti jokaisesta ideologiasta löytyy enemmän tai vähemmän totuutta. Ollakseen toimiva ideologia, sen on kuitenkin täytynyt täyttää tyhjät aukot sanomaan sopivalla tavalla – oli se kuinka kaukana totuudesta tahansa. Sieltä vähän ja tuolta hieman, niin todellisuus aukenee sellaisena kuin se on.

Eikö tänä valtavan tietomäärän aikana voitaisi jo lopettaa se täydellisen ideologian jahtaaminen ja ryhtyä etsimään niitä ratkaisumalleja, jotka kaikkia osapuolia tyydyttää? Meillä ei ole varaa myöskään vaihtokauppaan perustuviin kompromisseihin ideologioiden kesken – te saatte tuon läpi, niin me saadaan tämä. Juuri näin toimimalla saatamme yhteiskuntamme yhä vain kuristavampaan tilanteeseen, missä niin taloudellinen kuin henkinen pääomamme on rutistettu kuiviin.

Me emme voi käyttäytyä niin sivistymättömästi, ettemmekö kykenisi yhteisesti ratkomaan ongelmia. Kyllä siinä vaiheessa kun pöydän ääreen istutaan ongelman edessä ja ratkaisua etsitään, nähdään nopeasti, ketkä eivät aitoon yhteistyöhön kykene. Heitä kenenkään ei tarvitse miellyttää. Heidän takiaan ei tule olla ratkaisematta niitä ongelmia, jotka ratkaistavissa on. Toimiva demokratia tarvitsee taakseen yhteistyötä ja vuoropuhelua ideologioiden, yhteiskuntaluokkien, sukupuolien ja sukupolvien välillä. Jokainen voi omalta kohdaltaan miettiä, kuinka hyvin ryhmien välinen vuorovaikutus toimiikaan ja kuinka paljon on itse vastuussa sen toimimattomuudesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *